tiistai 18. helmikuuta 2020

Helpot neulotut kupinaluset


                                                                      Helpot neulotut kupinaluset


Heipä hei pitkästä, pitkästä aikaa! :) 

Viime postauksesta on jo aikaa, joten nyt oli jo aikakin päivittää tänne jotakin :) 
Käytän usein Instagram-postauksissani itseneulottua vaaleanpunaista kahvikupin alusta kahvikupin alla ja monet ovatkin kyselleet sen ohjetta tässä vähän väliä. Päätimpä sitten kirjoittaa teille tämän vuoden ensimmäisen ohjeen, koska nää aluset on tosi helppoja ja nopeasti toteutettavia projekteja (minulla meni noin puoli tuntia yhden pienen alusen tekoon). Lisäksi näihin alusiin voi käyttää erilaisia jämälankoja, mielellään ne saisivat olla konepestäviä, jotta ne voisi aina tarpeen tullen heittää pesukoneeeen :) Itse olen neulonut aluset Viking Garnin Bamboo langasta (bambu-puuvillasekoitelanka) kaksinkertaisena ja olen ollut niihin hyvin tyytyväinen niin käytännöllisyyden kuin myös ulkonäöllisyyden puolesta.

Ohjeen pohjalta pystyy neulomaan myös pannunalusiakin, kunhan vain muistaa käyttää paksua lankaa, ettei lämpö tulisi helposti alusen läpi pöytään. Näitä voi neuloa eri väreissä, joten ne tuovat pientä piristystä sisustukseen joko omaan kotiin tai vaikkapa lahjaksi. :) Kivoja neulehetkiä! :)

Kupinalusen neulomiseen tarvitset:

Huom! Mallin alunen on mitoitettu pienelle espressokupille, joten lisää tarvittaessa silmukoita käyttämästäsi langasta riippuen.

Mallikappaleen mitat ovat: 12cm x 11cm 

Lankaa (itse käytin Viking garn Bamboo lankaa (50g/110m) kaksinkertaisena, menekki noin 18g)
Kaksi sukkapuikkoa (itse neuloin 3mm puikoilla
(Virkkuukoukun, jos haluat virkata ripustuslenkin alusen kulmaan)
Päättelyneulan
Sakset
Näitä tarvitset alusen neulomiseen


1. Luo yhdelle puikolle 21 silmukkaa.

2. Neulo ensimmäinen kerros niin, että otat langan työn eteen ikäänkuin langankierroksi ja nosta ensimmäinen silmukka neulomatta (oikealla puikolla on nyt langankierto+neulomaton silmukka)


3. Neulo loput silmukat oikein, kunnes vasemmalla puikolla on jäljellä 2 silmukkaa ja neulo nämä kaksi viimeistä silmukkaa oikein yhteen.

4. Ensimmäinen kerros näyttää tältä

5. Toisella kerroksella ota jälleen lanka työn eteen ikään kuin langankierroksi ja nosta ensimmäinen silmukka neulomatta (oikealla puikolla on jälleen langankierto ja neulomaton silmukka).

6. Neulo jälleen kaikki silmukat oikein niin kauan kunnes jäljellä on 1 silmukka + langankierto. Neulo tämä viimeinen silmukka ja langankierto oikein yhteen

7. Toista kaavaa (eli joka puikon alussa ota lanka työn eteen langankierroksi sekä nosta 1s neulomatta ja joka kerroksen lopussa neulo viimeinen silmukka ja langankierto oikein yhteen) niin kauan, kunnes alunen on halutun mittainen. Aloita sitten päättely eli *nosta 1 silmukka neulomatta, neulo 1 silmukka oikein, vedä neulomaton silmukka neuloton yli*, toista *-* niin kauan kunnes jäljellä on viimeinen silmukka.

8. Kun sinulla on viimeinen silmukka puikolla, katkaise noin 15cm pitkä langanpätkä (ripustuslenkkiä varten). Jos et halua ripustuslenkkiä aluseen niin katkaise lanka sen mittaiseksi, että voisit päätellä työn helposti neulalla.


9. Ripustuslenkin teko: Ota viimeinen silmukka virkkuukoukkuun

10. Virkkaa ketjusilmukoita sen verran, että saat siitä halutun mittaisen lankalenkin.

11. Kiinnitä ketjusilmukkaketju aluseen piilosilmukalla.

12. Päättele lopuksi langanpätkät alusesta. Voit päätellä langat joko työn oikealle tai nurjalle puolelle, sillä ei ole väliä, koska neuloessa molemmista puolista tulee siistit :)



Näin sinulla on valmiina kaunis kupinalunen, joita on kiva käyttää kuppien alla :) 
Jos neulot tällä ohjeella, olisi kiva nähdä valmiita alusia somessa :) käytä tägiä #elizavetaknits ja/tai #helpotneulotutkupinaluset 


Inspiroivia käsityöhetkiä kaikille! <3

Lissu






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Helpot neulotut kupinaluset

                                                                        Helpot neulotut kupinaluset Heipä hei pitkästä, pitkästä aika...